perjantai 21. lokakuuta 2016

Aloitetaan

...tämä on nyt mun ensimmäinen blogiteksti julkisesti. Mistähän sitä aloittaisi?

Keväällä 2015 pääsin ylioppilaaksi. Vihdoin. Hain kouluun, mutten jaksanut lukea kovinkaan hyvin lukion pitkittymisen vuoksi. Vietin välivuotta tehden töitä syksyyn. Ennen kevään 2016 pääsykokeisiin lukua meni kuitenkin pitkälti kotona. Koin toisen aloista, jonne luin, hyvin mieluisaksi ja että tulevaisuudessa haluaisin työskennellä tällä kyseisellä alalla.

Alkuvuodesta ja keväällä minun tuli ratsastettua hyvin paljon. Vaikka meillä ei ole omaa hevosta kävin vuokraamassa kahta hevosta ja tallikertoja saattoi kertyä viikolle jopa viisi. Kuitenkin heitin idean ystävilleni, että olisi siistiä lähteä tallitöihin ulkomaille. Sain heinäkuussa varmistukseni etten ollut päässyt kouluun... Se sai miettimään jatkoa. Mitä haluaisin tehdä ennen seuraavan kevään yhteishakuja?

Olin saanut kesätöitä kahdesta paikasta ja tein kovasti töitä. Ratsastus jäi taka-alalle, koska minulla ei vain ollut aikaa töideni ohella. Myös toinen vuokrahevosistani myytiin. Kypsyttelin vitsiäni, lähtöä ulkomaille, ja se alkoi kuullostaa mielenkiintoiselta. Työsopimukseni oli määräaikainen syyskuun loppuun. Kesti kauan etten saanut tehtyä mitään asialle, se jäi vain puheeksi, kunnes syyskuun puolessavälissä sain laitettua hakemuksia muuta
maan paikkaan Ruotsiin.

Hyvin nopeasti hakemukset lähetettyäni sainkin ensimmäisen vastauksen; minut oli valittu. Minut oli valittu töihin tallille Ruotsiin?! Uskomatonta. Pian kuitenkin into vaihtui pelonsekaisiin tunteisiin. Miten tulisin pärjäämään ja miten nopeasti lähtö tulisi eteen? Lähtöäni ennen tapahtui ja sattui, siitä voin kertoa lisää myöhemmin.

Nyt kuitenkin noin kuukausi töidenhaun jälkeen istun Ruotsissa, tarkemmin sanottuna Skånessa, ja kirjoitan tätä ensimmäistä tekstiä. Olen ollut täällä nyt vajaa kolme viikkoa. Tämä blogi kertoo matkasta täällä hevosenhoitajana. Kuka tarkemmin olen, millaisessa paikassa olen ja mitä olen jo kokenut, siitä kirjoitan pian lisää! Jos sinua siis kiinnostaa lukea kokemuksistani hevosenhoitajana Ruotsissa niin liity lukijaksi :)